No niin, nyt sitten pitää yltää koko näytäntökausi siihen, mitä saavutimme ensi-illassa. Yleisökenraali antoi jo hyviä viitteitä siihen, että yleisö tulee pitämään näytelmästä; sen verran paljon katsomossa reagoitiin.

Ensi-illan jännitys on purkaantunut ja eilinen esitys meni kyllä ihan yhtä hyvin, ainakin suurimmaksi osaksi. Pientä löysyyttä olin havaitsevinani. Nyt oli prinssipuoliso ja muitakin tuttuja yleisön joukossa ja sehän laittoi perhosarmeijan liikkeelle! Onneksi sain hyväksyviä mutinoita kotonakin :).

On se vaan jännä juttu, että kun iso joukko erilaisia ihmisiä on koolla, niin aina, AINA syntyy skismoja. En tajunnut tavalliseen tapaani lainkaan, mistä kiikastaa, mutta naamat olivat monella kireällä kuin plastiikkakirurgin jäljiltä.... Kaipa se syntyi tällä kertaa siitä, ettei portti ollut tarpeeksi aikaisin auki. Pöh! Ei oltu sovittu tiettyä aikaa, joten avaimen haltija ei voinut lukea toisten ajatuksia ja olihan hän ihan ajoissa paikalla.

Kai se on niin, että kun jännitys vie osan huomiota, tulee tällaisia ylilyöntejä ja joku kärsii aina. Itse pyrin pitämään matalaa profiilia enkä sekaannu toisten riitoihin. Toisaalta se sitten antaa toisille mahdollisuuden arvostella sitäkin.... voi vanha vihtahousu! Olen päässyt yhdestä kuppikunnasta eroon, jossa ei edes tervehditty, kun tulin harjoituksiin. Lieneekö vika minussa, kun nytkin muutamat ovat niin nokka solmussa, etteivät edes moi sano. Ohjaaja sentään sanoo ja suurin osa porukasta, mutta sitten on tämä tai nämä.... Lapsellisuudet sikseen, yritän olla aikuinen ja jättää kaiken tuollaisen omaan arvoonsa. Keskityn rooliini ja siihen, että oma tonttini pysyy kunnossa.

Muuten on ollut tosi hauskaa ja kesän kohokohtahan tämä näytäntökausi on. Olin monta vuotta ilman teatteria ja nyt huomaan, miten paljon olen kaivannut sitä. Kai se juontaa jo lapsuuteen, kun olin aina eka kun opettaja kysyi joulu- ja kevätnäytelmiin. Lukiossa harrastin jo teatteria enemmänkin, olihan meillä upea suomenopettaja Ilmo Nukarinen ja musiikinopettaja Klaus Järvinen.

Toivottavasti jatko on rauhallisempaa ja jokainen saa loistaa näyttämöllä ilman ylimääräisiä paineita.

No niin, nyt on kesä jo siinä mallissa, että ensi-iltaan voi laskea vaikka tunteja. Sunnuntaina olemme koko Kipinä-joukko tulessa. Hyvin se tulee menemään. Siis tulee menemään!! Eilinen oma kenraali oli vielä pientä hapuilua, joka ennustaa vain hyvää näytäntökautta. Se on niitä teatteritaikoja, selittämättömiä juttuja.

Eilen satoi kaatamalla koko päivän, mutta kun kenraali alkoi, oli taivaalla jo isoja sinisiä läikkiä. Kipinä-taika toimii siis edelleen. Toivottavasti toimii koko ajan. Vaikka kyllä niitä ihmisiä riittää katsomoon, vaikka vähän saitaisikin. Ne, jotka todella haluavat tulla katsomaan, tulevat kyllä. Lippuja onkin kuulemma mennyt ennakkoon jo ihan mukavasti.

Kaikki muu onkin ollut vähän katkolla nyt. Kotihommat tehdään, jos ehditään... kissat toki hoidetaan niin kuin prinsessoja nyt pitää hoitaakin :). Nekin huomaavat, että olen poissa tavallista enemmän. Kotiin tullessani ne ovat niin seurallisia, niin seurallisia että! Ja onhan prinssipuolisonikin vastassa. Se ryökäle sanoi eilen, että minun pitäisi meikata enemmän, se sopii minulle. No joo, minulla oli n. 25 vuotta vanhennetut kasvot! Totta puhuakseni hän on ollut kultainen, kun on sietänyt nämä pitkät harjoitukset pitkin kevättä ja kesää.

Tänään onkin sitten yleisökenraali "Surevat omaiset". Osuva nimi. Taivas vetää pilveen, mutta toivokaamme poutaa illaksi.

Roolityöskentelyssä on aina parantamisen varaa. Nyt on vähän tuntunut siltä, että näyttelen tyhjiöön. Se on luultavasti yleisön puutetta. Toki me kaksi höperöä, woimakaksikko, pelaamme hyvin yhteen, mutta silti on sellainen riittämättömyyden tunne. Yölläkin mietin vielä, miten voisin liikkua näyttämöllä sujuvammin yms. pientä aivoaskaretta.

Nyt silittämään vaatteet ja loppupäivän otan rauhallisesti.

No niin, taas sitä ollaan tässä pisteessä. Yöllä näen unia, että olen näyttämöllä enkä osaa mitään. Se on kuulunut rutiineihini kaikkina niinä vuosina, kun olen Thalian temppelissä kesiäni viettänyt.

Eiliset harjoitukset tosin antoivat luvan odottaa todella hyvää näytelmää. Kuopuksemme "Heinäsirkka" on yhtäkkiä hypännyt teini-ikäisestä tyttösestä täysveriseksi teatterilaiseksi ja roolisuoritus oli aivan huikaisevan hyvä. Samoin kaikki muutkin, nyt tsempattiin tosissaan.

Huomenna tiistaina on sitten vuorossa toimittajien ilta eli ilmeisesti Salkkarin toimittaja ainakin tulee tekemään ennakkopuffia. Siispä taas meikit naamaan ja mummoilme kuntoon :) !

Taisi vähän eilen kaikkia hermostuttaakin, oli vähän sellainen kummallinen tunnelma. Kaikki on ok ihmisten välillä, mutta sellainen hiljainen odotus ja ehkäpä omien roolien miettiminen vei kaikki hiljaisiksi. Tai riittihän sitä puhetta tauolla, mutta sekin oli sellaista vähän hauki-on-kala -tyyppistä jutustelua. Sekin on tuttua puuhaa, ei näytä olevan kiinni teatterista. "Näpeissä" oli sama juttu. Mutta onneksi ryhmähenki on muuten tosi hyvä ja kannustusta riittää jokaiselle.

Tänään on vapaapäivä ja oikein ihmettelin, enkö ole menossa minnekään?!! Tekee hyvää olla kotonakin ja vain oleilla. Jussi meni rauhallisesti eikä siitä tarvinnut toipua sen erikoisemmin, mutta muuten oli vähän väsynyt olo. Kaivoin Eino Leinon runot esiin ja nautin todellisen sanankäytön mestarin tekstistä.

Jussina emme harjoittele, mutta heti sunnuntaina taas mennään! Kuten hyvähermoinen ohjaajamme Tuula totesi, niin hyvä tästä tulee. Ja tuleekin, kunhan ne vuorosanat tulevat sieltä pääkopan uumenista. Jokaisella ne on varmasti hallussa, kunhan vaan uskaltavat antaa tulla. Ei se niin tarkkaa ole, jos kaikki ei tule sanalleen oikein, kunhan sisältö on oikea ja iskut toisille kohdallaan.

Huomasin tosin, että viime kerralla jotkut osasivat jo revitellä roolinsa kanssa eli leikitellä hiukan. Näin siitä tulee vielä elävämpi. Itselläni on enemmänkin vaikeuksia muistaa olla elävä ihminen..... sanaton viestintä on sekin taitolaji, mitä pitää harjoitella, harjoitella ja harjoitella.

Maskin teko on vielä hakusessa sekin. Pitäisi olla parikymmentä vuotta vanhempi, muttei mikään haudasta noussut zombi. Viimeksi meni överiksi ja olin kalpea ja todellakin haudasta nousseen näköinen. Vähän vähemmän pohjaväriä ja korostukset hillitymmiksi, niin Maija-mummo on elävien kirjoissa!

Merja-ystäväni jaksaa olla kannustava, hän on kuin kummitätini kaikessa touhussa. Enhän minä uutena tiedä mitään vanhoista skismoista tai kuppikunnista, jotka kummittelevat teatterimme lavasteissa! Onneksi vain kummittelevat, muuten en haluaisi olla tässä(kään) porukassa. Ainahan ryhmissä tulee pientä sanomista, mutta tässä tapauksessa ne sanotaan ja sitten ne unohdetaan. Mutta on hyvä tietää, mitä on ollut, ettei sohaise vahingossa johonkin herhiläispesään! Sen olen oppinut ryhmädynamiikasta, että jokaisella on paikkansa. On johtaja, peesaaja, mielistelijä, koomikko, työmyyrä, maan hiljainen, psykologi, uskottu mies/nainen jne. Eli koko elämän kirjo  pienoiskoossa. Oman paikkansa löytäminenkin on roolisuoritus, naamioitahan me kannamme jokainen. Naamionsa laskeminen on hyväksi, joskin on hyvä varmistaa selustansa...... Nyt menee vakavaksi, ei tämä niin dramaattista ole! Minä olen se teoreetikko, pohdiskelija... siitä tämä vain johtuu.

Nyt jussin viettoon, kaunis päivä tulossa. Kokkoa emme varmaan näe, metsäpalovaroitus on voimassa :(.

Näytelmä on jo hyvässä mallissa. "Luurangon" päälle on kasvanut "lihakset ja iho" eli roolit ovat jo aika eläviä. Plarien poisjääminen on myös luotsannut näytelmää oikeaan suuntaan. Niin kauan kuin niitä saa käyttää, niihin turvaudutaan. Kun ne jäävät pois, on pakko luottaa muistiinsa. Ja hyvinhän se muisti kaikilla pelaakin.

Omassa roolissa ei ole yhtään vuorosanaa, mutta toimintaa on ihan tarpeeksi. Eilisissä harjoituksissa intouduin vähän liikaakin ja kaatua mätkähdin maahan niin, että tanner tömisi! Onneksi en loukannut itseäni mitenkään, kiitos äidin antaman kalanmaksaöljyn koko lapsuuteni ajan!!

Mitä pidemmälle kesä ehtii, sitä innokkaammin odotan ensi-iltaa. Pääroolien vetäjillä voi olla hermostunut olo aivan luonnollisista syistä, mutta tämä höpsö oikein odottaa sitä. Yleisön läsnäolo luo oman jännitteensä ja innostaa antamaan kaikkensa näyttämöllä. Oli sitten iso tai pieni rooli, kokonaisuus on tärkeintä.

Tänään on välipäivä harjoituksista ja nyt mietinkin, miten sen oikein käyttäisin. Olisi niin paljon tekemistä ja niin vähän aikaa.... Kotihommiakin pitäisi tehdä, jotta juhannusvieraat viihtyisivät. Vanhan talon lievä rapistuminen antaa toki vähän anteeksi, mutta pitäisi kai edes ikkunat pestä. Vai pitääkö? Joulusiivouksestakin Martat ovat antaneet hyvän neuvon: siivoa komerosi, jos aiot viettää joulusi siellä. Ehkä juhannuskin menee samaan kategoriaan. Nyt on upea päivä eilisen myrskytuulen ja sateen jälkeen. Taidanpa vetäytyä puutarhan siimekseen Eino Leinon runojen pariin.