Uskelanjoessa sitten viime kerran.... Kesänäytelmän harjoituksia on viety eteenpäin koko kevään ajan yhä kiihtyvällä vauhdilla, samoin talkoita lavasteiden kunnostuksen ja rakentamisen tiimoilta. En ole ehtinyt ajatella koko blogia pitkään aikaan, mutta nyt täytyy vähän päivittää tilannetta.

Näytelmä on siis "Opri" ja alunpitäen olin siinä Akviliina, se kiukkuinen ämmä. Kevään kuluessa kävi kuitenkin selväksi, etten jaksa vetää rooliani kipujeni takia. Se olisi ollut melkeinpä pelkkää istumista repliikkien lisäksi eikä selkäni kestä sitä. Onneksi ohjaajamme Tuula antoi minulle uuden mahdollisuuden kunnalliskodin höpsönä mummelina. Rooli on pienempi ja kevyempi eikä haittaa, vaikka jäisin poiskin. Se tilanne tulee eteen ainakin syksyllä, jos selkäoperaatio toteutuu niin kuin sen pitäisi.

Mutta siis itse roolin rakentamiseen. Kuulostaa helpolta olla höpsö mummo, mutta se ei pidä paikkaansa. On oltava uskottava eikä sortua ylilyönteihin tai alisuoritukseen. Olen kaivanut muististani aikoja vanhainkodin hoitajana ja kokemuksiani vanhoista ihmisistä. Henkisestihän ihminen kantaa koko historiaansa mukanaan, vaikka dementoituisi kuinka. Se luo meistä jokaisesta ainutlaatuisen kokonaisuuden eikä sitä saa loukata tekemällä omasta henkilöstään stereotyyppistä höpsöä. Tietysti muistamattomuus ja nykyhetken hahmottamisvaikeus tekevät dementikosta tietyllä tavalla hurahtaneen, muttei se kuitenkaan saa mennä liiallisuuksiin edes kesäteatterissa.

Fyysinen olemuskin on saatava kuntoon. Maskilla saa naamansa vanhennettua, mutta muu keho onkin toinen juttu. Kävely, eleet ja ilmeet ovat aika vaikeita ilmennettäviä (tämä sana kummittelee teatterissamme, useimmiten hilpeässä mielessä). Olen katsellut tarkasti vanhoja ihmisiä, kun he kävelevät kylän raitilla. Tarkkailen puhetta, eleitä ja yleisilmettä. Ei mikään helppo tehtävä sekään.... ettei saa ihan hullun mainetta kylällä!

Puhetta ei onneksi rooliini kuulu lainkaan. Äänen hallinta on ehkä se tärkein ominaisuus näyttelijällä, myös kesäteatterilaisella. Sen välityksellä piirtyy kuva ihmisestä ja tunteista. Jos ääni on jälkijunassa, ei oikeata vaikutelmaa synny.

Tässäpä tämä kevät on mennyt, edellä kuvatun mukaisesti.Ryhmämme on saanut omat muotonsa ja ryhmädynamiikan lait toimivat siinäkin. On yleismies Jantusta, syntipukki Koikkalaista, tähdeksi itseään ajattelevia Diivoja yms. Yritän luovia siinä ristiaallokossa ensikertalaisena (siis siinä ryhmässä) välittämättä, mitä ennen on ollut ja tapahtunut. Yritän olla ryhmän täysivaltainen jäsen olematta liiaksi esillä tai korostamatti itseäni epärealistisella tasolla.

Kesäteatteriharrastus on upeinta, mitä elämässäni on tapahtunut koskaan. Senkin vuoksi olen kiitollinen ja yritän olla myös nöyrä. Jos olisin jäänyt aikanani pääkaupunkiin, en olisi luultavasti koskaan saanut mahdollisuutta tällaiseen täysipainoiseen harrastajateatterilaisuuteen. Ei siellä ole yksinkertaisesti tällaisia pitäjäteattereita!